Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

< Edellinen 1 2

Kirjoittaja samivini66 #2

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#41 kirjoitettu 27.06.2018 15:47 Muok:27.06.2018 16:06

Haiskahtaahan tallaisessa vähän semmoinen elokuvan käsikirjoitus..

Valtio palvelee kirkkoa ja kirkko Jumalaa. Miten valtio palvelee Jumalan tarpeita estämällä kansalaisensa pariutumisen harhassa elättämällä?

Pyöreästi kolme vuotta sitten yhteiskunta, hyvin ilmeisesti hanke, missä on valtio takana rupesivat esittämään minulle Venäläisiä naisia sähköpostin välityksellä. Olin tuolloin töissä Pihtiputaan kunnan aliurakoitsijalla, vai miten tuo sanotaan. Yrityksessä mikä palvelee Pihtiputaan kunnan teknistä johtajaa. Täällä töissä ollessani esitettiin kesän aikana kolmea Venäläistä naista sähköpostin välityksellä ja muutoin vainoamalla osoitettiin että täällä olisi ollut työkaveri, kenellä olisi ollut niitä seurusteluhaluja kanssani. Näin ei ollut, mikä osoittautui vasta syksyllä. Kesällä poltettiin jopa äidin kanssa omistamani omakotitalo. Luultavasti joku kunnan julkinen paloharjoitus, mistä minä ja äitini ei vain tiedä.

Seuraavana talvena ruvetaan osoittelemaan että Pihiputaan Alkossa olisi työntekijä, kuka sitä parisuhdeleikkiä kanssani haluaa, taas Venäläistä naista esittämällä..

Seuraavana talvena sama uudestaan, vaan tämä osoitettu nainen oli hävinnyt täältä ja odotin häntä..

Pääsin kesällä psykiatriseen pakkohoitoon uhkaamalla humalassa Pihtiputaan Alkon työntekijöitä laittomasti.

Nyt olen vuoden odottanut Pihtiputaan S-marketista viime kesänä hävinnyttä työntekijää, kenelle on vainoamalla taas osoitettu niitä seksuaalisia haluja minua kohtaan.

Mikä tässä maassa on vikana, kun Jumalaan ei voi luottaa?

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#42 kirjoitettu 27.06.2018 19:17 Muok:27.06.2018 19:19

salakavala juoni...mutta mitä ne sinusta haluaa?

Välimies muokkasi viestiä 19:17 27.06.2018

p.s jumala on harhaa ja vain yksi tapa taas käyttää ihmisten hyvä uskoisuutta hyväkseen

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#43 kirjoitettu 27.06.2018 20:44 Muok:27.06.2018 20:55

Välimies kirjoitti:
salakavala juoni...mutta mitä ne sinusta haluaa?

Välimies muokkasi viestiä 19:17 27.06.2018

p.s jumala on harhaa ja vain yksi tapa taas käyttää ihmisten hyvä uskoisuutta hyväkseen


Kirjoitin tämmöisen jutun suomi24.fi:hin ja minua ilmeisesti vainottiin tämän jutun perusteella.. haluttiin suututtaa että saadaan tallainen asia piiloon, koska on valtion salaisuus että poliisien, lääkärien, tuomareiden yms täytyy kuulua luterilaiseen seurakuntaan. Tämä syrjii muita uskontoja ja tallaisesta asiasta piipittämällähän sytyttää vaikka sisällissodan, kun tarpeeksi kovaa melua pitää.

Niinhän se Jumala taitaa satuolento olla, mutta onhan hänellä fiksuja juttuja, kuten älä ahnehdi tai ole kateellinen. Pidä lepopäivä ja puhdista ruumis paastolla.

En tiedä mitä minusta halutaan.. äitini omaishoitajan?

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#44 kirjoitettu 27.06.2018 20:55

eihän ne siitä mitään hyödy jos omaishoitajaksi ryhdyt.
päinvastoin. jos äitisi laitokseen passitettaisiin niin asia olisi toisin.
sieltähän ne rahat vanhoilta lypsää
ellei valepoliisit ehdi ovelle ensin!

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#45 kirjoitettu 27.06.2018 21:03 Muok:27.06.2018 21:10

Välimies kirjoitti:
eihän ne siitä mitään hyödy jos omaishoitajaksi ryhdyt.
päinvastoin. jos äitisi laitokseen passitettaisiin niin asia olisi toisin.
sieltähän ne rahat vanhoilta lypsää
ellei valepoliisit ehdi ovelle ensin!


Vankilassa vuorokausi maksaa 500€. Psykiatrisessa laitoshoidossa puhutaan varmaan saman luokan kustannuksesta /vuorokausi/ asiakas. Minä olin viime kesänä 24vrk tahdonvastaisessa hoidossa, mikä maksoi minulle noin 700€. Valtiolle se luultavasti maksoi 24 x 500€ = 12 000€.. 8000 - 12 000€. Vanhusten tuetut asumiset sun muut eivät maksane montaa satasta kuussa itse asiakkaalle.

Olenpahan äitini seurana..

samiviinik muokkasi viestiä 21:05 27.06.2018

samiviinik muokkasi viestiä 21:09 27.06.2018

Jostain olen lukenut, että vuorokauden vankeus maksaa yhteiskunnalle 500€.

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#46 kirjoitettu 27.06.2018 21:12

ne ottaa eläkkeet ja päälle vielä vuokra+lääkkeet
mutta sinne ei ihmisen kannata joutua.

vähänkö karkasi aihe

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#47 kirjoitettu 27.06.2018 21:17

eikö sieltä voi lähteä vain helvettiin?

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#48 kirjoitettu 27.06.2018 21:19

Välimies kirjoitti:
eikö sieltä voi lähteä vain helvettiin?


Voihan täältä.

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#49 kirjoitettu 27.06.2018 22:03

mutta mitä musiikkiin tulee niin tänään hommasin uuden mikin...
kohta on saundi aika paljon parempaa.
tähän asti ollu 5euron kiinamikki

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#50 kirjoitettu 27.06.2018 22:16 Muok:27.06.2018 22:18

Se kohina tuo sitä katu-uskottavuutta.

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#51 kirjoitettu 27.06.2018 22:25

totta joo...eli vanha mikki takasin

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#52 kirjoitettu 27.06.2018 22:37

Välimies kirjoitti:
totta joo...eli vanha mikki takasin


Vasemmalla kädellä vetelee töitä.

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#53 kirjoitettu 27.06.2018 22:53

nyt ei auta ku mennä vetelee öitä

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#54 kirjoitettu 28.06.2018 06:32

Hyvää yötä.

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#55 kirjoitettu 28.06.2018 07:05

no nyt venyi myöhään

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#56 kirjoitettu 01.07.2018 08:09

01-07-2018 teknoa soittimeen http://mikseri.net/art... ja perinteikästä keihäänheittokisaa Pihtiputaalle katsomaan http://www.keihaskarne.... Voitte tavata minut, koska asun tässä urheilukenttää vastapäätä ja urheiluväki voi bongata tallaisen syrjivän rakennelman paikalta poistuessaan http://mikseri.net/use.... Tuohonhan luultavasti tulee kuorma-autot estämään näkymän kentälle, mutta poistuessa..

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#57 kirjoitettu 01.07.2018 17:11

Noniin siellä tuli a-naisten ja miesten tikanheittoskabat oikein telkkarista. Samsung galaxy2 tabletin kamerassa ei kummempia säätöjä ole, niin vähän heikot kuvat a-naisten ja a-miesten kisakatsomoista. Näkeenhän sen, että satametriä leveä kymmenen rivin katsomo on puoliksi täynnä. Naapureiden äitini syrjintä näkyni oikein telkkarissa, elleivät yleisöä kuvanneet kaaria näyttäessä. Olisi voinut mennä takapihalle katsomaan kisaa ja juomaan kaljaa, mutta kuuntelin youtubesta jotain uutta Scootteria, mistä inspiroiduin tekemään tallaisen pikaisen hardstyle rävellyksen "on the road to fame"
http://mikseri.net/art...

katsomo a-naisten kilpailun aikaan http://mikseri.net/use...
katosomo a-miesten kilpailun aikaan http://mikseri.net/use...

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#58 kirjoitettu 01.07.2018 18:52

hahaha! tikanheitto vetää enemmän väkeä kuin kalevan kisat

^ Vastaa Lainaa

tompa
tompa
248 viestiä

#59 kirjoitettu 01.07.2018 20:51

samiviinik kirjoitti:
tompa kirjoitti:
Sun tekemää musiikkia on kiva kuunnella. Sun biisisi kelpaisi melkein kelle vaan


Et oo tosissas? Kiitti kuitenkin.


Kylläpä olen. Kuuntelin jokin aika sitten muutaman sun tekemäsi biitin. Elokuva- ja näyttämömusiikin lisäksi myös joillekin artisteille myös kelpaisi

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#60 kirjoitettu 01.07.2018 23:06

tompa kirjoitti:
samiviinik kirjoitti:
tompa kirjoitti:
Sun tekemää musiikkia on kiva kuunnella. Sun biisisi kelpaisi melkein kelle vaan


Et oo tosissas? Kiitti kuitenkin.


Kylläpä olen. Kuuntelin jokin aika sitten muutaman sun tekemäsi biitin. Elokuva- ja näyttämömusiikin lisäksi myös joillekin artisteille myös kelpaisi


Kiitos.

^ Vastaa Lainaa

samiviinik
samiviinik 
551 viestiä

#61 kirjoitettu 01.07.2018 23:15 Muok:02.07.2018 06:29

90-luvun eurodancen sukuinen musiikki tekee suuruusharhan.
Tai musiikissa on yleensä semmoinen vika.
Hyvässä musiikissa on semmoinen vika, että se tekee suuruusharhan.

Tai ruokkii mahtavuuden tunnetta.
Hyvässä musiikissa on yleensä semmoinen vika, että se ruokkii mahtavuuden tunnetta.

En tiedä, kunhan keksin.

^ Vastaa Lainaa

Välimies
Välimies
70 viestiä

#62 kirjoitettu 02.07.2018 07:55

samiviinik kirjoitti:
90-luvun eurodancen sukuinen musiikki tekee suuruusharhan.
Tai musiikissa on yleensä semmoinen vika.
Hyvässä musiikissa on semmoinen vika, että se tekee suuruusharhan.

Tai ruokkii mahtavuuden tunnetta.
Hyvässä musiikissa on yleensä semmoinen vika, että se ruokkii mahtavuuden tunnetta.

En tiedä, kunhan keksin.


hyvä musiikki on sellaista jossa ei itse vaihtaisi mitään tai tekisi toisin.
silloin se on aika onnistunutta.
ja jos se herättää tunteita, kysymyksiä,vastauksia.
tulee sellainen hetkellinen irtautuminen.
mahtavuus on hyvä tunne. olen mahtava

^ Vastaa Lainaa

< Edellinen 1 2

Vastaa Aloita uusi keskustelu